maanantai 24. maaliskuuta 2014

Virkkaa spiraalineliö tai kaksi

Tai vaikka parin pipon verran

 Vielä kerran palaan aiheeseen Maailmanmatkaajan spiraalit -pipo, josta olen jo parina päivä postannut:

Ensin kerroin osallistumisestani Villein pipo -kisaan:  

Ja sitten jaoin PDF-ohjeen Maailmamatkaajan spiraalit piposta: 

Nyt jaan vielä step-by-step kuvaohjeet spiraalineliön virkkaamisesta sekä myssyn kokoamisesta. Kuvia voi tarvittaessa "lukea" rinnan em. ohjepostauksesta löytyvän kirjoitetun ohjeen kanssa. Kirjoitetussa ohjeessa on kaikki tarvittavat silmukkamäärät ja -tiedot. En nyt tähän enää toista kirjoituksia. Pääosin on käytetty puolipylväitä, mutta spiraalien päissä, kulmissa, kokoamisessa ja reunustuksissa myös muita silmukoita.

Neliöitä voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen eli anna mielikuvituksen lentää värien, materiaalien ja käyttötarkoitusten kanssa. Minulla on työnalla villanuttu, johon tulee spiraajeja sekä virkattuina paloina kuin myös kirjoneuleena. Spiraalin symboliset merkitykset alkoivat kiehtomaan ja haastamaan.

Niin ja vielä pieni excuse näistä kuvista. Olen virkkaillut ja kuvannut nämä sohvalla puoliksi maaten. Kuvaustaustana on aina kinttu tai kaksi. Sukkahousujen värin vaihtuminen kertoo päivän vaihtumisesta. En kauheasti ajatellut asiaa tehdessäni, kun nämä virkkuut ja muut tapahtuu usein toimisto- ja palaveritäyteisten työpäivien jälkeen ja niille vastapainoksi. 

Tästä se neliö lähtee:





 

















Spiraalineliöt valmiina, sitten vaan kokoamaan. Tässä kokoamista pipoksi:





 Sitten pipon alareuna kuntoon:






Ja lopuksi yläosan eli taivaalle kurkottavien spiraalien kimppuun:







Maailmanmatkaajan spiraalit vaikka itselle


ja kaverille kans! Nopea ja helppo tehdä.

Sanalliset ohjeet ja mm. lankatiedot siis alussa olevasta linkistä ja myös suoraan täällä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti