maanantai 30. marraskuuta 2015

Sukkasillaan

Kantapääkoulu 1 op


Pidettiin tässä kuussa työpaikan kässäkerhossa kantapääkoulua. Juuri niin, oppia kantapäästä. Sain olla ohjaajana, joten kaivelin valmistuneita uusia sukkia yhteen ja lisäksi kokeilin muutamat kantapäät. Hetken meillä oli myös jo lunta ja silloin kuvasin erilaisia sukkia pajuaidalle ripusteltuina.


Edellisen kerran, kun ohjasin kässäkerhossa, harjoiteltiin macig looppia varrensuusta alkaen. Osa teki silloin myös tiimalasikantapäitä, mutta osalla jäi harjoittelu kesken. Tai oli syntynyt jotain häslinkiä tiimalaseihin. Niinpä teimme nyt tiimalaseja, ihan sukkapuikkoja käyttäen.



Lisäksi yksi kässäilijä teki tavallista vahvistettua kantapäätä. Siinä samalla tuumattiin, että miksiköhän sitä pidetään usein vaikeana, kun sujuu pienellä treenillä ihan siitä vaan. Huomattiin, että osa tekee vahvistukset nurjalla, osa oikealla. Kuulun niihin nurjalla tekeviin ja kannustan siihen muitakin, kun nurjalla vaan näkee vahvistuskohdat parhaiten ja vähentää nurjien silmukoiden vääntelyä.


Illan koulun aikana huomattiin myös eroja nurjan silmukan neulomisesta. Joku teki sitä ihan ruotsalaisittain ja myös joku toinen oli siitä tavasta opetellut pois.


Pohdittiin tiimalasikantapäiden edetessä myös koulukäsityön ikäviä muistoja, omia tai muiden. Kyllä taito- ja taideaineiden pitäisi aina lähteä siitä, että kaikki voi osata ja saada onnistumisen kokemuksia sekä löytää omat vahvuusalueet. Liian usein on edetty kouluissa virheiden kautta epäonnistumisiin ja turhautumisiin.


Tiimalasikantapäähän olen kummasti nyt ihastunut. Etenkin vauvasukkiin tai ohuisiin sukkiin se on tosi toimiva. Hyvin sen kaikki oppivat, kun kiinnitettiin huomiota silmukoiden oikeaan nostoon ja kiristykseen käännöskohdissa. Plumps, plumps oli illan taikasana. Kumisaappaiden päällä olevista tiimalasikantapäisistä kesävillasukista voit lukea ja katsella lisää blogistani.




Muuten se tavallinen vahvistettu kantapää on kuulemma hollantilainen kantapää. Onpa outoa, kun meistä se on ihan supisuomalainen :-). Kuvan mosaiikkisukista voit myös lukea ja katsella lisää blogistani.


Ranskalainen kantapää vähän hämmentää, kun siinä on kantapään varsi eli takaosa vahvistettua, mutta kantapään alle jäävä osa vahvistamaton. Eli ilman vahvistusta se kovimmalle kulutukselle joutuva paikka. Ulla neuleen ohjeilla tämä ranskalainen kantapää on tehty. Sen toinen nimi on pyöreä kantapää ja pyöreä on muotokin. Kuvan sukat ovat versioni räsymattosukista. Niissä on rentoa tuumailla ja tuunailla.




Kummasteltiin illan aikana myös sukkaan vikaksi tehtyä kantapäätä nauhakavennuksin. Siitä olikin minun eilisen postauksen varjoneulesukissa. Kuvassa jaloissani näkyvät pitkät palmikkosukat ovat aiemmin jo päässeet blogiin.


Ulla neuleen ohjeet (http://www.ullaneule.net/0206/neuvot_sukkaekstra.html) kantapäistä ovat hyvät ja niiden äärelle myös kässäkerhossa koululaisia ohjasin.

Kantapäät voivat myös olla vaikka palmikkoa tai kirjoneuletta. Moniväriset ja neuletta ja virkkausta yhdistävät mielikuvasukat olen tehnyt pari vuotta sitten luontosukkakisaan. Eivät pärjänneet kisassa, mutta itse pidän niitä niin hienoina, että en malta käyttää kuin sohvalla, etteivät kulu.


Huomennakin on kässäkerholla hommaa, vähän erilaista kuin normisti. Yhdessä tekevä ja harrastava työyhteisö on ihana, siinä kohtaa erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset. Sulassa sovussa, kuten erilaiset kantapäät!




sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Varjoneuletta kaamossukissa

Villasukka eteni miten sattuu


Tai ehkä ei kuitenkaan. Ihan harkitusti, mutta erilailla kuin tavallisesti. Tavallisin sukka minulle on ihan perussukka: varresta varpaisiin, vahvistettu kantapää, joustin varsi ja nauhakavennettu kärki. Niitä voi tehdä ilman isompaa ajattelua, hyvä tapa nollata päätä. Välillä pitää kuitenkin tehdä jotenkin toisin.



Piitu Nykopin kirjasta Kerroksia innostuin ensimmäiseksi kokeilemaan dominoneuletta. Siitä syntyi jo aiemmin blogiin päässeet kauluri ja kämmekkäätToisena tekniikkana Piitun kirjasta tutkailin varjoneuletta.


Roosanauhapäivän pinkkihuumassa aloitin villasukat Pirkanmaan Kotityön Ruusanauha -sukkalangasta.


Varjoneule on kahden värin sekä oikeiden ja nurjien silmukoiden yhdistelmä.


Varjot ja kuviot syntyvät valitun oikein-nurin-rytmiikan mukaan.



Varren lisäksi halusin varjoneuletta myös jalkapöydän päälle. Mutta en jalkapohjaan. Niinpä jatkoin suoraan varresta kahden puikon silmukoilla varjoneuletta.

Jalkapöydän jälkeen poimin sivusta silmukat ja neuloin aina oikein neuletta jalkapohjaa varten. Lopuksi silmukoin pohjan kaitaleen pääliosan toiseen reunaan.


Sukasta puuttui vielä kärki ja kantapää. Tein ne molemmat samalla tavalla. Nauhakavennuksilla eli kaventaen yhden silmukan päässä 1. ja 3. puikon lopusta sekä  2. ja 4. puikon alusta. Väliin kaksi välikerrosta. Nauhat eivät näy kuten sileässä neuleessa, kun sekä kärjen, että kannan neule on kaksi kerrosta oikeaa ja kerros nurjaa ja kavennukset jäävät nurjien silmukoiden suojaan.






Kantapään kavennukset loppuvat vähän nopeammin kuin kärjessä, jotta kantapäästä ei tule liian terävää.

 
Nämä sukat piti tehdä tässä järjestyksessä kahdesta syystä: piti saada varjoneule jatkumaan jalkapöydän päällä, mutta ei jalkapohjassa.



Piti saada tehtyä sukka, jossa kantapää tehdään vasta viimeiseksi, koska olin luvannut pitää kantapääkoulua työpaikan kässäkerhossa.




Oli siis testattava erilaisia kantapäitä, mutta niistä ja kantapääkoulusta seuraavassa postauksessa lisää.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pajupuutarha talviunille


Ensilumi peitteli puutarhan talveen


Vihdoin saapui odotettu ensilumi. 


Lumen tuoma valoisuus on niin virkistävää ja inspiroivaa. 


Lisäksi se armollisesti peittää alleen tekemättömät puutarhan syystyöt.


Keväällä ehtii uudella innolla.


Osalla kasveista on sitkeästi vieläkin väriä lehdissä.

 
Ei lunta vielä paljon tullut.


Mutta kyllä lapsena olisi jo sukset, pulkat ja kelkat otettu esiin.
 
 
Lumisessa puutarhassa oli virkistävää tallustella kameran kanssa.


Pajusta punottua juttuja on kertynyt sinne tänne. 


Onneksi osa jo hajoaa ja maatuu, ei tule niistä jäteongelmaa.


Osa elää kesällä ja nukkuu talvella.


Eläviä ovat pajupallot ja belgialaiset ristikkopuut. 

 
Yksi puista on saanut pään latvan vuosikasvuista.


Kaksi ristikkopuuta muodostaa riemukaaren eli portin kasvimaalle.


Voi voi, omppupuut värjöttelevät osin jo hajoavissa villahousuissa. 

 
 Ehkä kuitenkin selviävät seuraavaan kesään.


Ensilumesta ja kalenterista huolimatta terassin miljoonakello jatkaa aina vain kukkimisesta. 


 Ihan uskomatonta, mutta jotenkin ei nyt kuulu joukkoon!


Enemmän uskottavia ovat erilaiset tyhjät pajuamppelit.


Oksahaaraan punottu lintulautakin löysi jo paikkansa ja sai ruokaa tarjolle. 


Kuvausten jälkeen siihen tulivatkin jo ensimmäiset asiakkaat aterialle. 

 
Hyvä niin, tuli tarpeeseen.



Valkoinen ensilumi on kaunista. 


Tulee puhdas ja seesteinen olo.


Kuitenkin kaipasin ympärille myös väriä.


Myös muuta kuin pajukehikoissa olevia kallunoita.

 
Joulupallojumppereihin puetut joulupallot esille ja ulos tuulettumaan.


Pajupallot piiskat toimivat hyvin ripustuspaikkana.  


Eihän sitä nyt vielä kuuseen voi kurkotella.


Sen sijaan hyvä aloittaa pallojen mekottaminen tulevaksi jouluksi.


Joulupallojumppereiden virkkausohje löytyy blogistani viime vuodelta (13.12.2014), 


Luonnon värittämisestä innostuneena ripustelin sukkia pajuaitaa.


Sukka-asiaa tulee lisää lähiaikoina.