tiistai 28. helmikuuta 2017

Tykkään, ihastun, pajuilen

Tunteilua pajusydämillä 


Piti laittaa tämä postaus ystävänpäivän aikoihin, mutta käyhän se yhtä hyvin näin suomalaisen kulttuurin päivän päätteeksi. Tänään on siis Kalevalan päivä ja helmikuun loppu. 



Sunnuntainen pajupuutarhapostaus on ollut huippusuosittu, ainakin sivun latausten perusteella, yli 3500 käyntiä. Positiivista kommentointia on ollut mukavasti Facebookin käsityö ryhmissä. Kiitos niistä!



Jäi tosiaan tekemättä sydänpostaus ystävänpäivänä, mutta eikö ystävänpäivä, ystävällinen päivä ja yhteisöllinen päivä voi olla ihan joka ainoa päivä? 



Edellisissä kuvissa näkyy karkeasti, kuinka pajusydän punotaan. Kaksi tukevaa pajua rungoksi / kaariksi. Punominen aloitetaan sydämen kärjestä ja edetään ylös. Alun jälkeen lisätään pari loimipajua molempiin puoliin. Erivärisillä pajuilla voi sommitella taatusti yksilöllisen sydämen, tosin jokaisesta tulee omanlaisensa aina automaattisestikin. Kahta samanlaista ei tule yrittämälläkään, ainakaan minulta.


Vuodenvaihteen molemmin puolin vietin normaalia vähäsomeisempaa aikaa. Vähemmän Facebookia, Twitteriä, Instagrammiakin. Ja blogissakin hiljaisempaa, monta asiaa jäi luonnosvaiheeseen odottamaan aikaa parempaa ja isompaa inspiraatiota. Sometauolla mietin aitoja ihastuksia ja tykkäämisiä. Yhteisöhyvinvointia pohdittiin porukalla myös tammikuun #taskuneuloosissa, katso blogikirjoitus mukavasta lauantaista Lentävässä Lapasessa.

Sometykkäämisen sijasta tykkäilin pajusydämillä erilaisia asioita ja ihmisiä.


Esimerkiksi Lentävän Lapasen ihanien naisten Tainan ja Tarjan kivijalkakaupan uutta kotia ensivierailulla. Kävisin viikottain, jos matka Lapaseen olisi lyhyempi!



Sitten Innostavaa Pauliina Mäkelää Kinda Oy:stä, joka yrittäjänä ehtii ja haluaa jakaa some-osaamista myös vapaa-ajallaan. Vapaaehtoisesti käsityöharrastusten parissa vuodesta toiseen #taskuneuloositapahtumissa. 



On ollut hienoa olla toistuvasti neulomassa ja oppimassa noissa innostavissa tilaisuuksissa. 


Kolmas pajusydän päätyi työnkautta tutulle kihlaparille. Ihmisen elämä on osin ennakoimatonta ja onni voi kohdata minkä tahansa kulman takaa. Onnea Riikka ja Jari!


Pajusydän on yksi punomiseni kestosuosikki. Täältä blogistakin löytyy monta versiota. Ei taatusti kahta samanlaista.


Toinen suosikkini on kolmioalusta.


Lauantain auringossa tuli testattua terassipunontaa. Mukavasti aurinko jo lämmitti, eikä pajut olleet punomiseen liian kylmiä, kun vähän lämmitti niitä sormissa. 


Tällä kertaa onnistui erityisen hyvin tuon keskellä olevan kaaospunonnan tekeminen ohuilla pajuilla.


Kolmiossa rungon muodostaa sivujen paksut pajut. Punominen etenee jokaisesta kolmion kärjestä kohti keskustaa. Loimipajuja lisätään kohta alun jälkeen tarpeen mukaan. Tarpeen määrittää vadin koko. Keskelle jää reikä, jonka useimmiten punon kaaospunonnalla.


Niin ja onhan tänään myös laskiaistiistai, tosin keli oli aika tuhnuinen ja märkä ainakin näillä leveysasteilla. Pajuvati on sopivan kokoinen muutamalle laskiaissämpylälle. Ja hei, nuo sydämet toimivat myös mainiosti tarjoiluvateina!


 Hyvää maaliskuun alkua kaikille!


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Punottu puutarha

Pajua siellä ja täällä

Tämä kirjoitus on täynnä pajunköyttä.


Punottua juttua siellä ja täällä. 


Hangen alla ja päällä.


Risua kerrakseen.


Osa nukkuu talviunta.


Näyttää kuolleelta, mutta elää horroksessa.


Odottaa kevään lämpöä ja uutta kasvukautta.


Puutarhan talvi luo kesäihmiselle ristiriitaisia tunteita.


Etenkin aurinkoisena pakkaspäivänä.


Kun maan peittaa puhdas lumipeite.


Ei rikkaruohon rikkaruohoa. 


Vain jäljet hangella


Pelkkää harmoniaa.


Ainakin jos punottu pajupinta miellyttää silmää.


Osa on jo nähnyt parhaat päivänsä.


Osalla ovat myös värit harmaantuneet.


Saa huilata rauhassa ja antaa rosoisuuden lisääntyä.


Ei ole kiire minnekään.


Osa on jäänyt käyttämättä.


Tai ehkä kuitenkin päätyy nuotion sytykkeeksi.


Renkaat odottaa, josko pelattais jotain kesällä?


Osalla on kesällä paljon työtä.


Köynnösten kaverina ja kärhöjen tukijana


Osa on kerännyt kaverit ympärilleen.


Ehkä juuretkin kietoutuvat hangen ja mullan alla yhteen.


Vanheneminen näkyy monin tavoin.


Päällekkäisinä punottuina kerroksina.


Pitkinä vuosikasvuina.


Tulevaisuus on taattu, kun entinen perunamaa kasvaa uutta materiaalia.


Sato kerätään talven aikana tai viimeistään ennen uutta kasvukautta.


Pajumateriaalin ekologisuus ihastuttaa.


Mitään ei päädy kuormittamaan luontoa.


Punominen on käsille konkreettista tekemistä.


Ei kylläkään mitään kevyttä puhdetyötä.


Minulle on vuosien saatossa syntynyt vahva yhteys pajuun.


Ehkäpä pajuilla ja minullakin henkiset juuret kietotuvat yhteen?


Ainakin elävien pajujen kanssa.


Kerro, kerro, pajurengas, tuleehan lämmin kesä?


Voiko olla punomista meditatiivisempaa hommaa?